Kysymys Euroopasta: Liittyykö Islanti vihdoin EU:hun?
2.9.2026 klo 17:00
|
Eurooppalainen Pääkaupunkiseutu ry:n Kysymys Euroopasta -keskustelusarja jatkui ravintola Sofian Aurora-kabinetissa 27.8. kysymyksellä, liittyykö Islanti vihdoin EU:hun. Tilaisuudessa Suomen Reykjavikin-suurlähettiläs Ville Cantell kertoi Islannin EU-kansanäänestyksestä ja mielipiteiden jakautumisesta äänestyksen alla. Pari päivää ennen äänestystä “Kyllä”- ja “Ei”-leiri olivat lähes tasoissa. Selvitysten mukaan Islannin talous ja erityisesti vienti hyötyisivät EU-jäsenyydestä. EU-jäsenyyden vastustajia kuitenkin arveluttaa, miten Islannille tärkeän kalastuselinkeinon käy EU:ssa. Myös maatalouden kohtalo ja suvereniteetin säilyminen ovat olleet huolenaiheina. Islannin hallitus on kiirehtinyt EU-kansanäänestyksen järjestämistä sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump alkoi vaatia Grönlantia Yhdysvalloille. Grönlanti on Islannin läheinen naapuri, ja puheissaan Trump on joskus jopa sekoittanut Grönlannin ja Islannin toisiinsa. Islanti haki EU-jäsenyyttä virallisesti jo vuonna 2009, mutta jäsenyysneuvottelut keskeytyivät vuonna 2013. Elokuun 2026 kansanäänestyksessä on kyse siitä, aloittaako Islanti EU-jäsenyysneuvottelut uudelleen. Varsinainen EU-jäsenyys vaatii vielä oman kansanäänestyksensä. EUROOPPALAINEN PÄÄKAUPUNKISEUTU RY |